Marsut

Onko sinulla kotitarvekanoja tai lemmikkivuohia, akvaariota tai marsuja? Täältä löydät muut lemmikki- ja hyötyeläinten omistajat

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja AnneH » 20 Loka 2012 20:31

Koo *hali*

Mä muutin tänään mursut isompaan häkkiin. Taitaa pojilla olla murkkuikää kun kahdella on aikamoiset käräjät iltaisin.. Nyt on iso häkki ^jesh^ haluaisin sellaisen kaksikerroksisen mutta hirveen kalliita ovat.
Avatar
AnneH
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3313
Liittynyt: 03 Heinä 2011 09:51

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja koo » 21 Loka 2012 14:46

:)

Anne, koita etsiä jostain halpa saman kokoinen häkki, tai ainakin sen kalteriosa. Irrota alemmasta yläluukku, virittele toinen kalteriosa päälle ja laita alustaksi jämäkämpi matto/vanerinpala tm ettei kaltereilla tarvi juosta, ja värkkää kerrosten välille kävelysilta. Meillä ainakin pikkupojat oppivat tosi nopeasti kulkemaan tuolle häkissä olevalle tasolle, ja Bilbo tykkää siinä hengata.
Itsekin haaveilen toisinaan kaksikerroksisesta, kun tuota pinta-alaa ei enää pahemmin pysty laajentamaan, (noh, eipä niillä ole kuin vajaa kolme neliömetriä, kahdella marsulla...) eniten kiinnostaisi sellainen nurkkamalli (ei löytynyt enää kaksikerrosversiona?) niin ei kaikkia kaappeja tukkisi. :D Toisaalta, voisi joku päivä hakea kaverilta tuollaisen 120 x 60 kalteriosan ja nakata sen tuon oman päälle, pääsisivät pojat kunnon tutkimusretkeilijöiksi. :) Näiden reviiri näyttää siis nyt aikalailla tältä, sisustus toki muuttunut, mutta perusasiat näin edelleen. Tuossa näkyy tuo tasokin, siellä on nykyään fleecen palanen ja pellettikuppi. Eilen siivouksen yhteydessä lähti kokeiluun pelkkä matto alustana, ilman purukerrosta päällä siis. Pojat kun oppivat tosi hyvin vessaan, toki papanoita löytyy sieltä täältä muutamia, mutta kaikki lirutetaan aina vessoihin! Vessat sijaitsevat siis tuon heinäpallon alla, sekä tuon pyöränkoriheinäkorin alla. Virittelen niille sitten jonkin lootan jossain vaiheessa, jossa on pyyhkeitä, niin saavat löhötä tosi pehmeälläkin. Frodo tosin nukkuu aina vessassa... Bilbo taas tykkää tasosta sänkynä. Niin joo, ja tuo puinen silta joka on tuossa häkin ja aitauksen suuaukolla, on vaihdettu toiselle puolelle. Voisin melkein ottaa joku päivä päivityskuvankin... Eikä näillä ole enää kuin yksi pullo, piti olla kaksi, kun S ei osannut kulkea toiselle puolelle. Klikkaamalla kuvan vasenta reunaa näkee toisesta kulmasta saman kyhäelmän.

Ainiin, teimme vielä sellaisen päätelmän, että Sméagolilla oli myös sokeritauti. Ennen vettä kului kaksikymmenkertaisesti nykyiseen verrattuna, ja pissaakin oli sitten sen mukaisesti joka paikassa. S lähti, ja nykyisin tuo 2,5dl? pullo riittäisi varmaan pari viikkoa -ennen riitti sen tasan 24 tuntia. Vaan kun ei ollut mitään hajua, paljon tuollaiset juovat päivässä, niin sitä piti vaan ihan normaalina.. Ilmoitin muuten marsut (ja gerbiilit) pet-showhun, joka on siis marsuille ensimmäinen! 4.11. pojat ja tytöt pääsevät ammattilaisen syyniin, jännää, ennen olen vain tosiaan hamsuja ja herpiilejä sinne roudannut ja marsuilla on ihan omat jutut. :)
koo
 
Viestit: 176
Liittynyt: 06 Syys 2011 20:22

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja AnneH » 21 Loka 2012 15:50

Okei, kiitti vinkistä ^jesh^ Nyt noilla on tuo 140cm pitkä häkki niin menee ehkä tovin. Siihenkin vois tietty rakennella toista kerrosta ^hmm^ kun on niin korkea..
Mä olen yllättynyt miten marsut tykkää hypätä :shock: Luulin aina etä mönkivät vaan eteenpäin niin voi veikkonen miten nämä loikkii ja hyppii.

Meillä menee vettä missä vitskulisä jos antaa olla eikä vaihda (vaihdan yleensä kerran päivässä) 5dl n. 2vrk.

Mikähän on sellainen ruoka mikä pissattaa? Töissä vaihdoin tänään kaikkien marsujen aluset kun oli kustu ne ihan märiksi. Yleensä siivotain päivittäin vain pissanurkat ja kerta viikkoon vaihdetaan aluset kokonaan.
Avatar
AnneH
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3313
Liittynyt: 03 Heinä 2011 09:51

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja Paula » 21 Loka 2012 22:24

Koo: Hmmm... kysypä kummiltasi mahtuisko sen kyytiin sulle häkki lainaan... Mulla on semmoinen korkea frettien jäljiltä.
Paula
Valvoja
 
Viestit: 1164
Liittynyt: 21 Heinä 2011 22:15

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja koo » 05 Tammi 2013 19:59

Anne, löysin nyt tuon linkin missä on niitä monikerroksisia häkkejä. Tässä siis. Jos joskus rikastun, ja pojat reipastuvat niin ettei niitä tarvi pyydystää, voin palkita heidät tuollaisella. :D

Hobiteista on tullut ihan kamalia. Ennen niin siististi vessalootissaan käyvistä pojista on tullut joka paikkaan liruttavia kusiluikkuja. :( Eivätkä ole tämän takia saaneet juosta huoneessa, kun on viime kesänä asennettu laminaatti. Koppihoitoa kunnes muistuu taas vessojen käyttö mieleen...
koo
 
Viestit: 176
Liittynyt: 06 Syys 2011 20:22

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja AnneH » 25 Tammi 2013 09:15

koo kirjoitti:Anne, löysin nyt tuon linkin missä on niitä monikerroksisia häkkejä. Tässä siis. Jos joskus rikastun, ja pojat reipastuvat niin ettei niitä tarvi pyydystää, voin palkita heidät tuollaisella. :D


Joo *kuolaus* just tuollanen olis kiva.
Meidän äijät on nyt eri häkeissä. Hyvin tuntuu vihhtyvän toi yksinäinen.. Mietin vaan et pitäis laittaa jotenkin vierekkäin noi häkit et pääsis edes häkin läpi katsomaan kavereita. Tää kolmas pyörä reipastui tosi paljon kun pääsi yksiöön.
Avatar
AnneH
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3313
Liittynyt: 03 Heinä 2011 09:51

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja Katja » 27 Tammi 2013 22:14

AnneH kirjoitti:Mä olen yllättynyt miten marsut tykkää hypätä Luulin aina etä mönkivät vaan eteenpäin niin voi veikkonen miten nämä loikkii ja hyppii.

Voi mä muistan kun mun marsu aina innostui ja lähti pinkomaan kamalaa vauhtia ja hyppi sellaisia korkeita loikkia. Se oli ihan hillittömän näköistä, että sellanen pötkö pystyykin olemaan niin ketterä ;D

Mun ei pitäis lukea näitä marsujuttuja kun tulee ihan hirveä ikävä sitä pötkylää ja samalla kauhea marsukuume *heart*
Katja
Valvoja
 
Viestit: 3030
Liittynyt: 21 Heinä 2011 20:58

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja koo » 28 Tammi 2013 00:15

Bilbokin saa ihan järjettömiä kohtauksia, lähinnä iltaisin, juoksee ja pomppii miten sattuu. :D Frodes taas on vähän lunkimpi kaveri, ja selvästi miettii mitä kannattaa tehdä ennen kuin toimii. B on ihme väkkärä, juoksee minne sattuu ja sitten vasta tajuaa, että ei saakeli siellä on marsunsyöjäihminen ja rällää pois. On nuo ihan hauskoja elukoita kyllä, vielä jos reipastuisivat eivätkä enää pelkäisi ihmisiä niin kovin -toki eteenpäin on menty.
koo
 
Viestit: 176
Liittynyt: 06 Syys 2011 20:22

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja AnneH » 28 Tammi 2013 17:55

Ovat kyllä ihania.. Meidän vanhimmasta pojasta tuli juuri isä *heart* siis marsusta ^hehhee^ Sillä oli kaksi tyttöystävää kylässä ja toinen teki toissapäivänä kolme vauvaa. Mahakkaampi on vielä yhtenä kappaleena. Sieltä tulee meille sitten neljäs mursu ;)
Avatar
AnneH
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3313
Liittynyt: 03 Heinä 2011 09:51

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja koo » 29 Tammi 2013 00:33

Oi, onnea teille saapuvasta perheenlisäyksestä! :) Mä oon miettinyt kolmannen, huomattavasti enemmän käsitellyn kuikun lisäämistä tähän, mutta en taas uskalla ottaa riskiä että joku jää heittopussiksi toisten jalkoihin. Tappeluita tuskin tulisi, ainakaan ihan hirveitä, kun noilla on tosiaan 7 neliön alue käytössä 24/7 joten tilaa väistää on, mutta tuossa edellisessä kolmikossa B jäi aikalailla yksin...
koo
 
Viestit: 176
Liittynyt: 06 Syys 2011 20:22

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja Paula » 29 Tammi 2013 09:43

Koo: sun pitää ottaa kaksi:-)
Paula
Valvoja
 
Viestit: 1164
Liittynyt: 21 Heinä 2011 22:15

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja koo » 29 Tammi 2013 09:57

:D Jos ne pitää jakaa kahtia niin ei ole kahdelle parille tilaa. :( Ja vähän tuntuu, ettei varsinkaan isä innostuisi... Ehkä vaan toivon, että saan sen meidän terraarion takaisin lainasta ja asutan sinne roborowskeja. ^^
koo
 
Viestit: 176
Liittynyt: 06 Syys 2011 20:22

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja AnneH » 30 Tammi 2013 07:28

Se oli kyllä erikoista, että nää kolme ihan pikkuisesta yhdessä asunutta eivät tulleetkaan juttuun enää kun yksi pääsi naisiin.
Tuo yksin asuva on kyllä jo aika kesy, mun mielestä kesyyntyi ihan hirveästi siinä vaiheessa kun joutui muista erilleen. Pääsee se näkemään ja juttelemaan noiden kahden kanssa 24/7 mutta tuntuu ihan hirveän tyytyväiselle kun saa olla itekseen.

Jutteleeko teillä marsut teille? Meidän marsut vastaa joka kerta kun puhun niille, mä kun kuikutan niille - tulee vastaus kuorossa *green* Tosin jokainen rapina keittiössä tai muualla aiheuttaa kuikuttelu kyselyn, et kaipa ne ovat mun äänen yhdistäneet ruokaan :P
Avatar
AnneH
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3313
Liittynyt: 03 Heinä 2011 09:51

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja koo » 30 Tammi 2013 09:40

Noiden lahjoittaja sanoi myös, että jätkät yleensä tulee toimeen niin kauan kun ne ei pääse naisiin. Nuo kyllä huutelee melkoisesti, illalla kun alan tekemään iltatoimia eivätkä herrat ole saaneet tuoreruokiaan, alkaa huutelu. Samoiten jos keittiössä pilkotaan porkkanaa tm, marsut haistavat sen ja kuikkukuoro alkaa. :D Mutta ei nuo juttelemalla juttele, ainakaan vielä.
koo
 
Viestit: 176
Liittynyt: 06 Syys 2011 20:22

Re: Marsut

ViestiKirjoittaja AnneH » 31 Tammi 2013 09:56

Nuo on suorastaan huvittavia. Jos huutelen niille olkkarista niin vastauskuoro on heti äänessä ;D
Näin kuvia vauvoista, vitsit on söpöjä. Uskomatonta miten valmiita ne on! Siellä oli jo vrk ikäisenä porkkanaa mutusteltu.
Avatar
AnneH
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3313
Liittynyt: 03 Heinä 2011 09:51

EdellinenSeuraava

Paluu Muut eläimet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron