"Olen päätynyt vähän samaan tulokseen, stressi on se pahin. Ja toki varmasti jonkinlainen alttius saada se; herkka hevonen. Kertooko tämä nyt siitä, että hevoset voivat huonosti, niitä viedään ja tuodaan sen suuremmin ajattelematta hevosta itseään ja sen läheisiä hevossuhteita. Ajatelkaas jos ihmiset joutuisivat muuttamaan niin paljon pois jatkuvasti perheensä luota, luomaan uudet suhteet ja taas muuttamaan. Ei varmsti olisi montaa "selväjärkistä" tässä maailmassa. Mutta meidän Vallu on nyt asunut meillä vasta marraskuusta -11, ja loppuelämänsä täällä viettää. Ei tietääkseni monessa paikassa ole ehtinyt elää. Meidän Pim ponin tarina taas; äiti ja tytär (asuivat samassa paikassa) saivat varsat kahden viikon välein samasta orista. Nämä varsat, Pim ja Poks, syntyivät samaan paikkaan, muuttivat meille 3 kuisina samaan aikaan emiensä kanssa. Emät lähtivät vasta 10 kuukauden päästä pois, koska Pim alkoi heräilemään oriuteen, ja Pim ja Poks on siis aina olleet yhdessä ja meillä ja samassa laumassa. Syöneet orgaanisia kivennäisiä ja heinää. Eli elämä ei voisi olla stressittömämpää, mutta poni itse on äärimmäisen herkkä ja stressaantuu jo siitä, kun Poks on päässyt livahtamaan pihattoon Pimin syödessä laitumella ja Pim ei huomaa. Hirnuu ympäri laitumia laukaten kunnes tajuaa mennä katsomaan pihattoon, ja sitten alkaa kiihkeä hoitohetki. Poksia ei voisi vähempää kiinnostaa
Eli siis herkät hevoset ovat varmasti niitä kaikista herkimpiä niin ulkoa kun sisältäki... no, se on taas yksi teoria. Ja öljyä menee Pimiinkin päivittäin, niinkun Valluunkin. Toinen tarina on sitten meidän Dante, jota monet voisivat kuvailla rohkeaksi ja vahvaksi hevoseksi. Mutta sinne alle piiloutuu hyvin herkkä pieni hevonen, jolla myös alttiutta kutinaan."Kopioitu siis suoraan
täältä, jossa juttelimme juuri aiheesta. Issikoillahan ongelma on juuri siinä, että Islannissa tuulee --> ei polttiaisia, ja kun tuodaan maahan, jossa niitä on, (Suomi) eivät ole tottuneet niiden puremiin ja täten allergisoituvat herkästi. Toisaalta, onko se miten stressitöntäkään tuoda sieltä hehtaarien luonnonlaitumelta 30 muun ponin kanssa, omasta alkuperäisestä elinympäristöstä täysin vieraaseen paikkaan, ympäristöön, laumaan, hoitoon...
Ja tosiaan, tuo meidänkin pallero vaikuttaa varmasti ihan jokaisen ihmisen mielestä hyvin tasaiselta, mistään välittämättömältä, stressaamattomalta ponilta. Sille on kuitenkin helpotus, kun sen kanssa asiat tehdään oikeastaan aina samalla lailla; sitä ei sidota kiinni, on pihalla aina, saa syödä ruuat yksikseen omassa rauhassa, ei joudu seisoskelemaan turhia paikallaan, sama ihminen tekee aina asiat jne.